?

Log in

Hello! · I'm · your · knight.


Kettu ja naarassusi

Recent Entries · Archive · Friends · Profile

* * *
Suden vinot, kultaiset silmät tarkkailivat kettua tien toiselta puolelta. Ne sulkeutuivat ja avautuivat hitaasti. Hopeanharmaa turkki oli paikoittain kermanvärinen, ja siellä täällä erottui irrallista talvikarvaa. Autot suhahtelivat tiellä kumpaankin suuntaan. Susi nuolaisi huuliaan ja haukotteli. Se ei olisi tarpeeksi typerä ylittääkseen tietä. Silti se oli hermostunut, sillä ketun levoton olemus sai sen pohtimaan, mitä punaturkkisella uroksella oikein oli mielessään.

Kettu, kuparinvärinen solakka otus, joka oli upottanut kuononsa suklaasulaan, mittaili susinaarasta katseellaan. Tämä oli ylväs näky istuessaan tyynesti kalliolla tien yläpuolella, metsän suojassa ja puiden tarjoamissa varjoissa. Aamun harmaa valo heitti puuterilunta sen turkille. Ketun häntä viuhahteli puolelta toiselle levottomasti. Miltei kissamaisesti se lähti kohti tietä.

Aivan tien reunassa kettu pysähtyi ja kohotti päänsä. Sen koko keho oli jäykkä ja sen korvat kääntyilivät kaasuttavien autojen perään. Se katsoi oikealle, sitten vasemmalle. Sitten sen pää nytkähti vielä kerran edestakaisin, ja se lähti kipittämään tietä pitkin.

Autojen tööttäys täytti ilman. Jarrut kirskahtivat. Kettu väisti sulavasti yhden auton ja hatarasti toisen. Hetkeksi se pysähtyi, kuin tajuten, että tämä ei välttämättä ollut paras mahdollinen idea. Se napautti asvalttia levottomasti tärisevällä, tummanruskealla jalallaan. Sitten se ymmärsi, että oli liian myöhäistä kääntyä takaisin ja syöksähti eteenpäin kuin kuparista taottu nuoli, ylittääkseen viimeisen etapin joka erotti sen naarassudesta.

Rekan keula tärähti ketun hentoon ruumiiseen. Se ei ehtinyt edes ulvahtaa, vaan kieri väkkäränä ojaan. Kuski vilkaisi ojaan ja kirosi. Hän ei ollut ehtinyt painaa tööttiä, jarruttaa, tai reagoida mitenkään. Rekka jatkoi matkaansa samaa päätähuimaavaa vauhtia kuin aiemminkin.

Susi oli seurannut näytelmää tyynen uteliaana. Sen silmät olivat herkeämättömästi takertuneet punaruskeaan myttyyn ojan pohjalla. Törmäys oli rikkonut riitteen ojaveden pinnalta, ja vesi lainehti vielä pehmeästi. Susi venytteli ja ravisteli itseään. Luotuaan vielä viimeisen silmäyksen ohitse kiitäneen rekan takavaloihin se kääntyi ja jolkotteli pehmein, haikein askelin syvemmälle metsään.
-----------------
Easter egg tarkoittaa sitä, että tarinan idea/jokin hahmo tarinassa/jokin asia tarinassa on ripattu jostain ajankohtaisesta/yleismaailmallisesta asiasta.

Lupaan leipoa jotain hyvää jokaiselle, joka tunnistaa easter egg-tagitettujen entryjen rippaukset. :)


Tämän entryn easter egg on otettu erästä koulua koskevista uutisista.

Current Location:
Pohjoiset lumikentät.
Current Mood:
Inspiroitunut.
Current Music:
Jostain syystä mieleeni ei jää numerot, vaan kuvat niin kuin tää.
* * *