?

Log in

Hello! · I'm · your · knight.


My love isn't love of a hero, and that's why I fear it won't do.

Recent Entries · Archive · Friends · Profile

* * *
Reply to this meme by yelling "Words!" and I will give you five words that remind me of you. Then post them in your LJ and explain what they mean to you.

My princess Elizabetha gave me these:

Wolf - Those of my clan, and of my kind. Wolves resemble humans, but are developed higher. Forget artificial intelligence, or knowledge about technology. None of that matters, why can't you see it? Humans know that wolves are wiser than them. Mankind knows that they are wrong. But they are too proud to admit it - so they have to kill everyone who opposes the New Order of World.

I, the last Guardian of the Clan, will not give up.

Larp - My dear escapism. Live action role playing is something that has given me many things, and I don't mean just memories. Each larp is a subjective experience, therefore it can't be properly introduced to one until they decide to give it a try, and fully give in to it. I have learned something from each one of my characters, things I would never have learned on my own.

Thank you, Alfa, Luna, Annah, Raran, Carmen, and all the others I had a honor to meet.

Dolls - You were a doll, right? How I wished to be one of yours. We have gone through so much together. We even watched dolls fighting each others with watering cans and scissors. And now... from Puppet master to a puppet without strings.

The dolls. Would I take one?

M.E. -  A roleplaying campaign I was game mastering. It was first longer campaign ever held by me, and it succeeded it's missions, both in-and off-game. Nowadays, I would like to re-master it, perhaps with new people. I would do many things differently. But there are things I would definitely leave as they were.

Memories. Who could forget them?

Sousei Seki - The last but not the least, my original kodona idol, someone I looked alike perhaps three years ago. Nowadays I have partially given up the kodona style. Perhaps it wasn't for me after all. But if I would go for "man"-lolita nowadays, I would definitely consider aristo. Nevertheless, Sousei seki is much like Rei from Maria-sama ga miteru, and they both resemble me. Someone who might appear masculine on the outside, but who is extremely feminine from the inside. And, the following quotation will perhaps tell you what is a good way to make me appreciate someone:

"How nice of you, treating someone like me like a girl."

* * *
Olen päättänyt toistaiseksi pitää taukoa tämän blogin kirjoittamisesta.

Saa nähdä, huomaako eräs; näin suoraan sanottuna, en oleta enkä usko niin.

Syynä kirjoitustaukooni on se, että haluan hetken verran pitää ajatukseni ominani. 

* * *
* * *
Havahduin pimeyteen. Ulkona lauloivat yölinnut, ja hikiset lakanat olivat takertuneet jalkoihini. Aluksi en tajunnut, mikä minut oli herättänyt. Sitten aavistuksenomainen liikahdus sai minut tuntemaan painon vierelläni. Räpyttelin silmiäni totuttaakseni niitä hämärään. Vierelläni makasi kaistale elävää, hengittävää pimeyttä. Hitaasti se sai ääriviivat. Yön tummaa samettia, jonka kruunasivat liekkimereksi niskaan ja selälle aaltoilevat hiukset.

Nielaisin suutani kosteammaksi. Minun olisi tietysti pitänyt odottaa, että hän palaa. Silti se tuntui unelta, toteutuneelta haavekuvalta. Hän liikahti jälleen, ilmeisesti aavistaen minun katselevan itseään. Pimeydestä sukelsi esiin kaksi pähkinänruskeaa käsivartta, jotka kietoutuivat kaulani ympärille. Tunsin haluni nousevan, kun pehmeä lantio liikahti omaani vasten. Pimeydestä sukelsi kaksi tummaa silmää. Niiden vihreys oli suorastaan häkellyttävää. En ehtinyt reagoida, kun huulilleni painettiin äkkiä tuhansia suudelmia. Kädet vaelsivat kaulallani ja siirtyivät rintakehälleni.

Lantio liikkui taas omaani vasten, ja ymmärsin, että se ei ollut vahinko. Tartuin häneen kuin henkeni hädässä. Haluni alkoi lähennellä mielipuolisuuden rajoja. Salamannopeasti hän nousi pystyyn. Hetken pelkäsin tehneeni virheen, mutta hän veti paitansa auki ja alkoi avata housujani. Tuskin ehdin siirtää niitä edes reisiini asti, kun hän veti hameensa ylös ja alkoi ratsastaa minulla.

Se kesti lyhyen aikaa, ehkä kaksi minuuttia. Hänen hiuksensa, sileät, karheat, pörröiset, kiemurtelivat sormieni välistä kuin köynnökset. Hänen kätensä puristivat minua tiukasti hänen kehoaan vasten. Sitten se oli äkkiä ohi. Sanaakaan sanomatta hän nousi, suoristi hameensa, veti paitansa päälle muttei nyörittänyt sitä, avasi parvekkeen oven ja loikkasi kaiteelle. En ehtinyt sanoa sanaakaan, ennen kuin hän oli jo kadonnut.

Avoimesta ovesta kantautui yötuuli, joka vei pois kiiman tuoksun ja toi sen tilalle hänen tuoksunsa: metsän, tuulen ja sateen tuoksut. Hänen hiustensa tuoksu ei kuitenkaan jätä mieltäni rauhaan, ennen kuin saan kiiman tahmeuden ulos kehostani.

Istun ja tuijotan ulos. Kuunvalo tanssii helminä kasteisilla lehdillä, jotka ovat samanväriset kuin hänen silmänsä.
----
Näen hänet, kun hän istuu rantakalliolla. Hänen musta matkaviittansa hulmuaa tuulessa, kuin myös hänen hameensa. Aurinko syleilee hänen koko olemustaan, ja tuuli sivelee sormillaan hänen tukkaansa. En emmi hetkeäkään, vaan juoksen hänen luokseen. Hän kääntyy ja katsoo minua vakavasti. Hymyilen leveästi ja lämpimästi, kun koppaan hänet syliini ja pyöritän halki rannan. Hän kietoo kätensä kaulaani, ei pelokkaasti, mutta niin, ettei putoa.

"Minä rakastan sinua niin paljon, että..." lauseeni katkeaa kesken pyörityksen. Lasken hänet takaisin maahan. Hän katsoo minua yhä vihreillä silmillään, joiden pupillit ovat suuret, suuremmat kuin yhdenkään puhdasverisen ihmisen, eikä hän vieläkään hymyile. Mutta minä en katso hänen huuliaan, kahta päällekkäin asetettua ruusun terälehteä, vaan hänen silmiään, joissa tuikkii erityinen hehku.

Minä katson häntä ja huokaan hymyillen. Hänen silmissään välähtää pelko; pelko siitä, että en tiedä paikkaani häneen nähden, ja että hän joutuu muistuttamaan minua siitä. Haluan vaientaa tuon pelon. Haluan langeta polvilleni hänen eteensä ja sanoa, että tiedän paikkani. Tiedän paikkani, rakastettu. Älä pelkää. Sinun ei tarvitse rangaista minua enää. Hitaasti laskeudun maahan hänen eteensä.

"Teen mitä vain", vannon. Hän katsoo minua yhä, vieläkään sanomatta sanaakaan.
"Minä lupaan, että sinun ei tarvitse murehtia enää mistään. Minä varmistan, että kukaan ei enää uhkaa sinua tai tätä paikkaa - sinun valtakuntaasi - millään tavalla. Taistelen puolestasi, jos niin haluat - taistelen rinnallasi, jos siihen on tarvetta. Autan sinua etsimään ruokaa, saat tulla luokseni asumaan, jos haluat." Vaikenen ja katson, miten hän reagoi tähän. Hän tuijottaa minua yhä. Jotain hänen katseessaan kuitenkin on. Hän odottaa minun sanovan jotain. Äkkiä aivoni alkavat työskennellä täydellä teholla. Ymmärrän, että kyseessä on testi, koekysymys, johon minun on vastattava oikein.

Katson häntä pitkään, peläten, että odotus hänen katseessaan sammuu. Hän kuitenkin odottaa kärsivällisesti, kuin tietäen, että sanon kyllä oikean vastauksen. Pelkään vastaavani väärin. Lopulta kuitenkin puhun, pukien sanoiksi ainoan mieleeni juolahtavan järkevän ajatuksen.
"Lupaan olla kanssasi aina", sanon hiljaa. Ja silloin hänen kasvoilleen leviää hymy, silmät täyttyvät valolla. Hän nousee, astuu luokseni ja painaa huulilleni suudelman, johon minä vastaan. Aallot laulavat taustallamme, enkä minä saa tarpeekseni hymystä, joka valaisee hänen koko olemuksensa ja täyttää hänet voimalla.
* * *

ON LAIVAMME PMIEYDESTÄ TEHTY
SE PILKKAA LUONNONLAKEJA
touvein ja köysin ja takiloin, purjein
se seilaa tyhjyyden aaltoja
kansillaan punainen miehistö, tumma
kuin verellä maalattu olisi
viittojen, huppujen purppuran lomasta
tuikkivat tummina hopeasilmät

Ja vanhin on kaikista Maltan Hiram
komentaja punainen, hän
tuntee Schwartzschildin kehien salat
ja neutronitähdet ja kefeidit
hänen reittejään matkaamme salatuita
kuin haamuina avaruuksien
me iskemme syvään pian kadoten taas
joskus pelkokin meitä kavahtaa

Vaan toiset kun päivästään lepäävät
istuu päällikkö yksin ja vaiti
hän muistaa kaikki vuotensa
ja surunsa, kaukaisen rakkaansa
sulkee luomettomat silmänsä
avaa komposiittinyrkkinsä
ja pientä valkeaa kiveä
hän hieroo ja hymyilee hiljaa

Ja vanhin on kaikista Maltan Hiram
komentaja punainen, hän
tuntee Schwartzschildin kehien salat
ja neutronitähdet ja kefeidit
hänen reittejään matkaamme salatuita
kuin haamuina avaruuksien
me iskemme syvään pian kadoten taas
joskus pelkokin meitä kavahtaa.
----
On my way to Cosmo Canyon.

YOU! 

YOU MADE ME WHO I AM TODAY!

NOW DEAL WITH IT!
* * *
* * *
If you knew that a friend's significant other was cheating on him or her, would you tell your friend the truth or keep it to yourself?
*sigh* I have been in this situation. And yes, I would tell my friend. Or, rather than telling them myself, I'd grill the cheater to tell them. I have no empathy whatsoever for one who is cheating; you reap what you sow. If the cheater was cheating in the first place, then s/he is definitely not worth of my friend's time, no matter what the reason. And if they don't even have guts to tell the truth to the person they were cheating on, they are not worth my time, either.


At least stand behind what you have said and done!
* * *
Nainen vaelsi majataloon. Asiakkaat kaikkosivat siinä silmänräpäyksessä, kun hän astui sisään. Majatalonpitäjä näytti puolittain harmistuneelta ja puolittain pelokkaalta.
"Huone", nainen sanoi lyhyesti ja hymyili valoisasti, kuin hyvitellen töksähtävyyttään. Mies antoi hänelle avaimen ja huokaisi syvään, kun nainen asettui takan eteen.

Takan edessä oli ainoa majataloon jäänyt asukas; bardi, joka soitti lyyraa ja lauloi. Mies hymyili pitkien, ruskeiden hiustensa takaa, kun vaeltaja asettui istumaan häntä vastapäätä. Bardin takana seisoi pitkä mies raskaassa sotisovassa. Hänkin nyökkäsi naiselle tervehdyksen. Lattialla musta tiikeri, jossa oli hopeisia raitoja, kohotti päätään ja tarkasteli naista.

Nainen hymyili heille kaikille. Bardi hymyili lämpimästi ja jatkoi soittamistaan.

Sanaakaan ei vaihdettu. Silti kaikki näkivät, että tämä seurue tunsi toisensa.

Sinä iltana majatalossa oli kummallinen ilta. Musiikki soi kuin suurikin juhla olisi ollut käynnissä, mutta kukaan ei uskaltautunut sisälle katsomaan. Ei, vaikka sieltä kuului naurua ja laulua. Monet supisivat jotain hengistä ja noituudesta.

Seuraavana aamuna Bardi ja nainen jatkoivat matkaa yhtä jalkaa. Kyläläiset syöksyivät kysymään majatalon isännältä illan yksityiskohtia.

Mies kuitenkin tuijotti kaksikon perään hämmentyneesti hymyillen. Ja kyläläiset vaikenivat nähdessään, että se yksi ilta oli saanut miehen auran hohtamaan himmeän, haalistuvan vihreänä.

Kukaan ei puhunut enää majatalon isännälle, ellei ollut pakko. Mutta silti hänen majatalonsa suosio kasvoi, sillä sanottiin, että siellä pitivät hauskaa jopa jo rajan taa kadonneet sielut.

Tags:
Current Location:
Kuuran valtakunnassa pystypäin.
Current Mood:
Matkalla.
Current Music:
"But the bard's songs will remain."
* * *
Lupasin, että palaan tietokoneen ääreen vasta kuuden kieppeillä, mutta juutuinkin lukemaan Suuresta paastosta hieman enemmän. Toivon että en loukkaa ketään sillä, että seuraavan kahden kuukauden aikana artikkeleissani uskonto ja henkisyys saattavat nousta melko tärkeälle sijalle.

"Ortodoksiseen paastoon kuuluu ennenkaikkea henkinen kilvoittelu itsensä kanssa; ruuasta tinkiminen on vain apuväline, jonka avulla itselle asetetut tavoitteet on helpompi saavuttaa."

Löysin Nettiradio Mikaelin sivuilta todella hyvän jutun Suuresta paastosta. Etenkin pari lausetta tuntuivat tiivistävän täysin oman näkemykseni paastosta.

"Paaston ei ole tarkoitus olla ulkokultainen hurskaudenosoitus, päinvastoin. Hyvä paastoaja on isä Mikon mukaan ihminen, joka jaksaa käydä itseänsä ja omaa elämäänsä lävitse. Paasto ei ole kiusa vaan saatu mahdollisuus. Eräs tärkeä sääntö kuuluukin: "Paasto ei saa näkyä ulospäin." "

Huomasin tässä juuri äsken, että olen todella erkaantunut maallisesta pääsiäisestä, virpomavitsoista ja suklaasta. Omalla tavallaan se on ihan hyväkin asia, sillä etenkin tänä vuonna tunnen halua keskittyä nimenomaan pääsiäisen henkiseen puoleen.

Odotan jo pääsiäisyön jumalanpalvelusta. Se on kaunein asia, mitä tiedän.

Jos joku on kiinnostunut ortodoksisista pääsiäisperinteistä, täältä löytyy erittäin loistava artikkeli:
http://mikaeli.mikkeliamk.fi/mikaeli/arkisto/opetus/ortodoksi/paasiainen.htm

Ja minulta saa luonnollisesti tulla kysymään. Uskonasioista en ala väittelemään "kumpi on oikeassa"-metodilla, mutta olisi kiva jakaa mielipiteitä.

NYT menen piirtämään.
Current Location:
Orientoitunut valoa kohti.
Current Mood:
Positiivinen.
Current Music:
I am the voice that always remains.
* * *
Hiljaisuus humisi valtavassa, kaikuvassa kivisalissa. Pöydän ääreen oli kokoontunut ihmisiä, joilla kaikilla oli samanlaiset tabardit. Ne olivat viininpunaiset, ja jokaiseen oli kirjottu kultainen aurinko. Haltioita, ihmisiä, jopa kaksi kääpiötä. Heidän johtajansa seisoi pöydän takana ja mittaili huoneen keskelle polvistunutta kymmenen hengen seuruetta.

"Olemme kutsuneet teidät tänne kutsuaksemme teidät liittymään kanssamme Totuuden Saleihin", mies julisti kumisevalla vuorileijonan äänellä. Hänen ihonsa oli tumma ja hän oli pukeutunut kauttaaltaan valkoisiin kaapuihin. Hänen tabardinsa oli kulunut ja haalistunut, ja hän seisoi suorassa.
"Otatteko tarjouksemme vastaan, lady Calinda?"

Seuruetta johtava nainen nousi pystyyn. Hän oli soturi ja pukeutunut kauttaaltaan nahkapanssareihin. Hänen punaiset hiuksensa aaltoilivat pehmeästi hänen niskaansa, ja hänellä oli täyteläiset, kauniit huulet. Nainen loi vakavat silmänsä mieheen ja alkoi puhua syvällä, vakuuttavalla äänellä.

"Esitätte tarjouksen minulle tavalla, jolla en voi sitä hyväksyä", nainen sanoi ankarasti, "sillä en aio jättää heitä, jotka ovat tänään tulleet tänne kanssani." Muutamat haltiat rypistivät otsaansa, mutta Totuuden Salien Puhuja katsoi naista vakavasti, kulmat mietteliäästi kurtussa.

"Nämä ihmiset ovat ystäviäni, herra!" nainen huudahti ja astui muutaman askeleen eteenpäin, viitaten kädellään taaksensa polvistuneeseen seurueeseen.
"Minä seuraan heitä sinne, minne he menevät - vaikka helvettiin ja takaisin, jos sitä minulta vaaditaan!" Seurueen jäsenet eivät pitäneet katsettaan maassa, vaan mittailivat Puhujaa vakavasti, osoittaen, että heidän johtajansa oli oikeassa.

Pöydän ääreen kokoontuneet henkilöt käänsivät katseensa Puhujaan. Tämä mittaili Calindan vakavia kasvoja.
"Hyvä on", Puhuja lopulta sanoi, "niin olkoon. Välillänne on ystävyys, joka on paljon enemmän kuin vain totuus, avoimuus ja luottamus - se on pyyteettömyyttä. Se, ja vain se, on asia, jota kukaan ei voi teiltä pyytää, ja jota ei voida teiltä väkisin ottaa."

Punaisiin pukeutunut seurue nousi. Monet hymyilivät Calindan suuntaan, jotkut jopa taputtivat häntä olkapäälle hellästi.
"Totuuden valossa", Puhuja totesi ja kohotti kätensä.
"Totuuden valossa", vastasivat kaikki pöydän ääreen kokoontuneet ja tekivät kunniaa.

Mutta eräs mies ei hellittänyt katsettaan Lady Calindan kasvoista. Hänen mustat, takkuiset hiuksensa lankesivat hänen kalpeille kasvoilleen. Siinä, missä kenenkään muun ei sallittu verhota kasvojaan Totuuden saleissa, tämä mies oli käärinyt leveän huivin kasvojensa peitoksi.

Calinda käänsi siniset silmänsä kohti miestä. Heidän katseensa kohtasivat. Mies virnisti, ja hänen hampaansa repäisivät huivia.
Current Location:
In the Halls of Truth.
Current Mood:
Inspiroitunut.
Current Music:
Mun liekit palaa sun valolle vaan.
* * *
Suden vinot, kultaiset silmät tarkkailivat kettua tien toiselta puolelta. Ne sulkeutuivat ja avautuivat hitaasti. Hopeanharmaa turkki oli paikoittain kermanvärinen, ja siellä täällä erottui irrallista talvikarvaa. Autot suhahtelivat tiellä kumpaankin suuntaan. Susi nuolaisi huuliaan ja haukotteli. Se ei olisi tarpeeksi typerä ylittääkseen tietä. Silti se oli hermostunut, sillä ketun levoton olemus sai sen pohtimaan, mitä punaturkkisella uroksella oikein oli mielessään.

Kettu, kuparinvärinen solakka otus, joka oli upottanut kuononsa suklaasulaan, mittaili susinaarasta katseellaan. Tämä oli ylväs näky istuessaan tyynesti kalliolla tien yläpuolella, metsän suojassa ja puiden tarjoamissa varjoissa. Aamun harmaa valo heitti puuterilunta sen turkille. Ketun häntä viuhahteli puolelta toiselle levottomasti. Miltei kissamaisesti se lähti kohti tietä.

Aivan tien reunassa kettu pysähtyi ja kohotti päänsä. Sen koko keho oli jäykkä ja sen korvat kääntyilivät kaasuttavien autojen perään. Se katsoi oikealle, sitten vasemmalle. Sitten sen pää nytkähti vielä kerran edestakaisin, ja se lähti kipittämään tietä pitkin.

Autojen tööttäys täytti ilman. Jarrut kirskahtivat. Kettu väisti sulavasti yhden auton ja hatarasti toisen. Hetkeksi se pysähtyi, kuin tajuten, että tämä ei välttämättä ollut paras mahdollinen idea. Se napautti asvalttia levottomasti tärisevällä, tummanruskealla jalallaan. Sitten se ymmärsi, että oli liian myöhäistä kääntyä takaisin ja syöksähti eteenpäin kuin kuparista taottu nuoli, ylittääkseen viimeisen etapin joka erotti sen naarassudesta.

Rekan keula tärähti ketun hentoon ruumiiseen. Se ei ehtinyt edes ulvahtaa, vaan kieri väkkäränä ojaan. Kuski vilkaisi ojaan ja kirosi. Hän ei ollut ehtinyt painaa tööttiä, jarruttaa, tai reagoida mitenkään. Rekka jatkoi matkaansa samaa päätähuimaavaa vauhtia kuin aiemminkin.

Susi oli seurannut näytelmää tyynen uteliaana. Sen silmät olivat herkeämättömästi takertuneet punaruskeaan myttyyn ojan pohjalla. Törmäys oli rikkonut riitteen ojaveden pinnalta, ja vesi lainehti vielä pehmeästi. Susi venytteli ja ravisteli itseään. Luotuaan vielä viimeisen silmäyksen ohitse kiitäneen rekan takavaloihin se kääntyi ja jolkotteli pehmein, haikein askelin syvemmälle metsään.
-----------------
Easter egg tarkoittaa sitä, että tarinan idea/jokin hahmo tarinassa/jokin asia tarinassa on ripattu jostain ajankohtaisesta/yleismaailmallisesta asiasta.

Lupaan leipoa jotain hyvää jokaiselle, joka tunnistaa easter egg-tagitettujen entryjen rippaukset. :)


Tämän entryn easter egg on otettu erästä koulua koskevista uutisista.

Current Location:
Pohjoiset lumikentät.
Current Mood:
Inspiroitunut.
Current Music:
Jostain syystä mieleeni ei jää numerot, vaan kuvat niin kuin tää.
* * *
* * *

Previous